Kuka onnistuu löytämään tien pois ikävyydestä luomalla itsestään päähenkilöhahmon, joka onnellisella, konemaisella välinpitämättömyydellään murskaa inhimillisen tuskan? On toivottava ja ihastuttava ihmisiin, sitten on luovuttava kaikesta ja kadotettava itsensä. Tässä etsitään maailman onnellisinta miestä.

Väsymys ja nukahtamisvaikeudet olivat kyseessä, kun hän ei jaksanut nousta ylös sängystä moneen päivään. Eristyneisyys ja omaan surkeuteen putoaminen estivät yhteydenoton kehenkään. Mutta mitäpä siitä, hän oli niin erinäköinen kuin ennen, että tuskin olisin jaksanut katsella häntä kovin kauan. Se aika olisi ollut kuin leikkimistä kuolevan ja kohtalostaan tietoisen kissan kanssa. Luultavasti koleaa. Jonkinlainen pakkanen voi kangistaa ihmisen ja kuivattaa turhan veden, toiveet, pois.

Oireita on lista. Seksuaalinen kyvyttömyys. Minä olisin imenyt hänet kuiviin niin kauan, että hän olisi vain yksinkertaisesti nukahtanut tyytyväisyyteen. Se oli turha lupaus ja harhaluulo. Ihminen ei ole kone. Ihmiseltä voi hävitä tuntoaisti. Ehkä minultakin voidaan viedä jonakin päivänä halu kosketukseen ja puhumiseen. Minulle hänen ja niiden kaikkien muiden (5%?) harmaaseen tyhjiöön liukumisen tunne on täysin vieras. Hän oli yrittänyt kertoa, mutta se on sama kuin kertoisi syntymästään sokealle, minkälaisia ovat näköaistin mukaan esineiden kokonaisuudet. Joo joo. Ehkä hänen ei olisi pitänyt varoittaa minua, ehkä olisi parempi, jos luulisin, että olen hänelle nykyään vain yhdentekevä. Aikuinen ihminen on oppinut kestämään tämäntyyppiset vastoinkäymiset ja torjumiset, mutta kaikenmaailman sairaudet... Ympärillensä voi rakentaa mielin määrin melodraaman verkkoa, mutta hallitsematon tekijä on luonto.

Kyselin, että haluaisiko hän teetä tai lähteä huomenna lenkille. Wong Kar-Wain elokuvassa 2046 on androideja, jotka vanhentuessaan ja mennessään rikki vain jättävät vastaamatta. Oikeasti niiden vastausaika vain pitenee. Silloin, kun ne viimein sanovat, kyllä, lähdemme mukaasi, olet jo kaukana, ja luulet, että ne hylkäsivät sinut. Olen minäkin itsekäs. Jos ihminen on androidi, on kovin vaikea luopua omasta ylpeydestään ja luottaa, että kyllä se vastaus tulee, tämä yksilö on vain rikki ainakin hetken. Pienetkin teot, kuten pyykin peseminen, ruoanlaitto ja kaupassa käyminen, muuttuvat lähes mahdottomiksi tietyntyyppisestä bugista, joka on androidin toimintaa ohjaavassa verkostossa.

Syömisvaikeudet. Päihteiden käyttö. Minun miehinen naisen ylpeyteni on kieltänyt laittamasta ruokaa kenellekään, mutta ehkä minun olisi pitänyt heltyä, kun katsoin häneen. Näin että hänen ruumiinsa oli riutumassa ajan mukana pois, minuutti minuutilta. Tarvittava energiamäärä, mikä olisi ollut päivän olutannoksessa, ei sekään enää täyttynyt. Lähipubiin olisi pitänyt ottaa monta askelta.

Kasvan ihmisenä joka kerta kun painan puhelimeni äänettömälle ja jään oman turhuuteni ja tyhjän intohimoni välille roikkumaan. Televisio suoltaa dokumentteja itsemurhan avustamisesta. Mukava ja helppo kuolema, aikataulutettu kuolema, auttava käsi... En kestä ajatuksia niistä, yritin kai sen mitä osasin, mutta eikä kukaan tietenkään halua armokuolemaa niin nuorelle, ei se ole mitään auttamista, jättäkää typerät lauseet minut rauhaan, enhän tunne häntä niin hyvin, eikä tilanne ole niin paha, ei ole ollenkaan, ja kaiken lisäksi olen kantanut sen huolen mitä tällä elämälläni pystyn. Mikään metafyysinen voima ei minun suolavesieni takia paranna tilannetta. Jos sattuu joskus pitämään edes vähän kenestäkään, tulee varmasti kaksi asiaa mieleen: pitäisikö minun nilkuttaa hänen reittiään vai pitäisikö minun pelätä, että muutun samanlaiseksi kuin hän? Jos olisin 40, nauraisin näille ajatuksille. Ehkä minä olisin silloin maailman onnellisin mies. Silloin olisin luopunut omasta melodramaattisesta kerronnan tavastani.

Voimme mallintaa kognitiivisen psykologian teorioita laskennallisesti. Voimme yrittää muuttaa kielenkäytön tai vaikka turhautumisen algoritmiksi tai verkostojen osien summaksi. Olemme kaikki yhdessä androideja. Kun päivät muuttuivat tasaiseksi aikamössöksi on pakko alkaa kysellä, milloin viimeksi tapahtui tuota tai tuota. Milloin viimeksi mahdoin nousta sängystä ylös? Se oli eilen, tai toissapäivänä. Muistin biomekaanisessa toiminnassa voi olla huomattavia häikkiä, kun ärsykkeet alkavat muuttua ympärillä yhdentekeviksi.

Jos minun aluksellani sattuu tulemaan vastaan se sama androidi, korjattuna, ottaisinko sen riskin, että se on vain yksinkertaisesti viallinen tuote, aina tietyin väliajoin rikki? Onnellisuus alkaa kuulemma vasta silloin, kun on luopunut ihmisistä, resursseista ja toiveista. Nykyään, kun tulee ongelmia, laitteet vaihdetaan heti uusiin. Ymmärrän sen, sillä mitä sanottavaa on kaikista selvittämättömistä asioista pitkän tyhjyyden jälkeen.